Työura alkuun hyvässä jengissä!

Arkealta löytyy mahdollisuuksia työuran aloittamiseen, vaikka työkokemusta ei olisi vielä ehtinyt kertyä.

Esimerkiksi siivouspalveluihin otetaan vuosittain kesätyöntekijöitä, joilla ei ole siivoustaustaa eikä alan koulutusta.

– Kaikki osallistuvat kattavaan perehdyttämisohjelmaamme työn alkaessa. Sen jälkeen oman alueen palveluohjaaja opastaa työhön käytännössä; miten eri välineitä käytetään, miten erilaiset aineet toimivat ja niin edelleen. Työhön perehdyttäminen on prosessi, sillä opittavaa on paljon. Kaikkea ei ole mahdollista omaksua kerralla, mutta panostamme henkilökunnan kouluttamiseen ja meillä on töissä mahtavaa porukkaa, joten tukea on varmasti aina tarjolla, kertoo Arkean siivouspalveluiden palvelujohtaja Sari Silén.

Eivätkä koulutukset perehdytykseen pääty, sillä sisäisiä koulutuksia Arkea järjestää henkilöstölle vuosittain.

– Maailma, menetelmät ja välineet muuttuvat koko ajan, joten koulutuksia järjestetään säännöllisesti. Pyrimme muistuttamaan koulutusten kautta myös ergonomiaan ja työturvallisuuteen liittyvistä asioista. Lisäksi koulutuksissamme on usein tukena kone- ja ainetoimittajien kouluttajia, jotta saamme esiin erilaisia näkemyksiä ja näkökulmia, Silén jatkaa.

Ammattitutkinto järjestyy työn ohessa

Arkea kannustaa henkilöstöä paitsi jatkuvaan kouluttautumiseen, myös ammattitutkinnon suorittamiseen.  Toimitilahuoltajan tai laitoshuoltajan ammattitutkinnon voi suorittaa joustavasti työn ohessa.

– Tahdomme ehdottomasti kannustaa kaikkia suorittamaan tutkinnon ja tarjoamme siihen tarvittavan tuen ja joustot. Meiltä löytyy opiskelijoille aina oma ohjaaja, joka tukee opinnoissa ja toimii arvioijana näytössä, Silén kertoo.

Ammattitutkinnon suorittaminen mahdollistaa monipuolisemmat työtehtävät, sillä osa Arkean asiakassopimuksista edellyttää tutkintoa.

– Esimerkiksi terveydenhuollon kohteissa vaaditaan erityisosaamista, jota tutkinto vahvistaa, Silén lisää.

Harjoittelun kautta vakituiseen työhön

Alexandra Nita on työskennellyt Arkealla neljän kuukauden ajan. Hän aloitti harjoittelijana Varissuon terveysasemalla, ja sai harjoittelun jälkeen sieltä työpaikan. Harjoittelun aloittaminen sujui Nitan mielestä hyvin. Arkea huolehti perehdyttämisesti huolellisesti ja ympärillä oli koko ajan mahtavaa porukkaa, joten koskaan ei tullut sellaista tunnetta, että uusien asioiden kanssa olisi jäänyt yksin.

– Olen oppinut Arkealla neljän kuukauden aikana paljon. Perehdytys oli hyvä, ja työkavereilta sekä oman alueen palveluohjaajalta olen saanut tarvittaessa tukea ja neuvoja, Nita kertoo.

Nita on viihtynyt Arkealla hyvin, sillä mukavien työkavereiden kanssa hommat hoituvat ja työ tarjoaa sopivasti haasteita ja mahdollisuuksia oppia ja kehittyä jatkuvasti.

– Arkea on hyvä firma. Olen viihtynyt täällä hyvin, ja työkaverit ovat huipputyyppejä. Siivouksessa on paljon erilaisia työtehtäviä ja täällä kaikille annetaan mahdollisuus oppia uutta ja kehittää osaamistaan koko ajan.