Arkealaisilla on tärkeä rooli alueellisessa ammatillisessa opetuksessa

– Olen hirveästi tykännyt tästä, iloitsee Arkean siivouspalveluissa työssäoppijana työskentelevä Sini Kaskinen.

Sini suorittaa toimitilahuoltajan osatutkintoa Turun AKK:ssa ja on ihan opintojensa alussa. Hän valmistuu puolen vuoden kuluttua ja on nyt ensimmäisellä työssäoppimisjaksollaan Arkeassa. Hänen työkohteenaan on Turun Teknologiakiinteistöihin kuuluva ElectroCity.

Kolmen viikon harjoittelurupeamaa tekevä Sini on tyytyväinen harjoitteluun.

– Työ on ollut sitä, mitä hän on odottanutkin. Bonuksena vielä talon porukka on ollut oikein mukavaa. Arkea vaikuttaa hyvältä työpaikalta ja laitteet toimii, Sini kertoo ja lisää, että ohjaajana toiminut Ulla on ollut ihan huippu.

Sinillä on selvät sävelet jatkon suhteen: Kun osatutkinto on plakkarissa, hän tähtää täyteen tutkintoon. Sitä ennen hän haluaa oppia harjoitteluissa mahdollisimman paljon.

Arkean siivoojat tekevät työnsä ohessa tärkeää ohjaustyötä

Suurena toimijana Arkea on merkittävä yhteistyökumppani alueen ammatillisille oppilaitoksille. Vuosittain yli sata (esim. vuonna 2018 120) työssäoppijoita perehtyy siivousalaan Arkean ammattilaisten ohjauksessa. Toki Arkeakin hyötyy yhteistyöstä, koska tarve osaavaan työvoimaan kasvaa jatkuvasti.

Tärkeää ohjaustyötä tekevät erityisesti Arkean siivoojat. Yksi heistä on Ulla Dietl. Hän arvioi ohjaavansa opiskelijoita pari kertaa vuodessa.

– Ohjaaminen on minusta piristävää, vaikka se voi välillä olla haastavaakin. Ihmiset ovat niin erilaisia, joten joka kerta pitää keksiä kullekin sopiva tapa opastaa, Ulla miettii.

Hän kuitenkin toteaa, että Sinin kanssa kaikki on ollut sujuvaa.

– Sini on oppinut koulussa perusasiat ja on poikkeuksellisen aikaansaava. Harvemmin näkee näin tehokasta työssäoppijaa. Sini on sen sijaan opettanut minulle suomea, kun päivittäin on ollut juttukaveri, Ulla kehuu.

Ulla kertoo pitävänsä ohjaamista merkityksellisenä.

– On tärkeää, että jokaisella on töitä ja paikka yhteiskunnassa, hän toteaa.

Sini puolestaan kehuu Ullan tapaa opettaa.

– Ulla ottaa ohjaamisen tosissaan. Minun kokemukseni mukaan näin ei aina ole ja silloin ei opiskelijana kyllä saa juuri mitään harjoittelusta irti. Ullalta voi aina kysyä.