Siivouspalvelu

Asennetyypit kyllä huomataan - henkilöstöasiantuntijan vinkit kesätyöntekijöille

Published on 09.02.2022 - 09:45

Vinkkivitoset kesätyöntekijöille

Niin kuin muutenkin elämässä, kesätöissä pääsee pitkälle jo hyviä käytöstapoja ja maalaisjärkeä noudattamalla. Näin annat hyvän vaikutelman itsestäsi ja saat hienon alun työurallesi. Esimerkiksi me Arkealla palkkaamme mielellämme uudestaan työntekijöitä, jotka ovat hoitaneet kesätyönsä hyvin.

Tässä Arkean henkilöstöasiantuntija Katri Kuoksan vinkit kesätyöntekijöille.

1.    Ole ystävällinen
Moikkaa työkavereita ja asiakkaita, katso silmiin ja juttele rohkeasti. Tauollakin on hauskempaa, kun tulet toimeen työkavereidesi kanssa. Parhaimmassa tapauksessa solmit uusia ystävyyksiä kesätöiden kautta.

2.    Tule ajoissa töihin
Tämä on tärkeää erityisesti ensivaikutelman luomisessa. Selvitä esimerkiksi ennen töiden alkua, kauanko työmatkassa menee. Pidä muutenkin kiinni sovituista aikatauluista. Täsmällisyys on tärkeä ominaisuus, jota työnantajat arvostavat.

3.    Ole reipas ja rehellinen
Tartu reippaasti töihin ja tee kaikki työt, joista on sovittu. Oma-aloitteisuus on myös ominaisuus, jota kaikki työnantajat peräänkuuluttavat. Rehellisyys on tärkeää, joten älä pelkää myöntää mokiasi, niitä sattuu kaikille. Kaikki pitävät rehellisistä tyypeistä ja mokat ovat mahdollisuus oppia ja kehittyä.

4.    Kysy rohkeasti
Kukaan ei oleta sinun osaavan kaikkea heti töihin tullessasi, joten kysy, jos jokin on epäselvää. On aina parempi pyytää apua kuin jäädä yksin ihmettelemään. Loppujen lopuksi tärkeintä on, että teet parhaasi.

5.    Pidä asenne positiivisena
Olet sitten unelmatyössäsi tai et, on positiivinen asenne aina hyödyksi. Yritä keskittyä työsi positiivisiin puoliin ja etsi asioita, joista nautit työssäsi. Loistava asenne ja positiivisuus huokuvat ulospäin ja näin kaikkien työpäivät sujuvat mukavammin. Asennetyypit kyllä huomataan!