Huoltomiehet

"Jokainen päivä on uusi seikkailu"

Published on 09.02.2022 - 13:10

- Saamme päivittäin kymmeniä puheluita huollossa oleviin kiinteistöihimme liittyen. Puhelun aihe voi olla melkein mitä tahansa maan ja taivaan välillä ja meidän tehtävämme on näitä pulmia ratkaista, Arkean kiinteistönhoidossa työskentelevä Jean-Pierre Panisse kuvailee työpäiväänsä.

Akuutisti tulevien työtehtävien sekä puheluiden ohella huoltomiehen työhön kuuluu säännöllisesti hoidettavia huoltotehtäviä, kuten ilmanvaihtokoneiden suodattimien vaihtoa. Lisäksi vallitsevat säätilat muovaavat tekemistä niin kiinteistöjen sisällä kuin ulkoalueillakin. Ulkoalueiden hoitoon vaikuttavat tietysti eniten vuodenaikojen vaihtelut kausitöineen.  Etenkin talvi on vuodenajoista kaikkein haastavin.

- Työssä olennaisin asia on se, että asiakas tarvitsee jotain tai jokin asia tulee ratkaista. Kun siinä onnistuu, on päivä pelastettu, Jean-Pierre kuvailee.

Sekä Jean-Pierre että hänen työparinsa Jalmari Anttila korostavat, että juuri ongelmanratkaisu on työssä palkitsevaa.

Jean-Pierrellä ja Jalmarilla on Länsi-Turun alueella omat alueensa ja työkohteensa, mutta arjessa he tekevät yhteistyötä ja auttavat toinen toisiaan. Tästä esimerkillisestä yhteistyöstä he saavat kiitosta myös esimieheltään Isidor Heinoselta.

- Tällainen yhteistyö toimii vain, jos on hyvä työpari, Jean-Pierre painottaa.

Opintojen kautta kiinteistöalan ammattilaiseksi

Sekä Jalmari että Jean-Pierre ovat tulleet Arkealle kiinteistönhoitoalan opintoihin liittyvän harjoittelun myötä ja saaneet sitä kautta vakituisen työn.

- Tulin Arkealle viisi vuotta sitten työharjoitteluun suorittaessani kiinteistönhoidon perustutkintoa Turun AKK:lla. Sitä kautta sain jalan oven väliin ja vakituisen työn Arkealta. Nyt opiskelen kiinteistönhoidon ammattitutkintoa työn ohessa, Jalmari kertoo.

Arkealla opiskeluun kannustetaan ja esimerkiksi opiskelu oppisopimuksella on mahdollista. Sillä tavoin opittua pääsee myös heti testaamaan käytännössä.

Miksi kiinteistönhoitoalalle kannattaa sitten lähteä?

- Parasta tässä työssä on teknisyys ja se, että saa tehdä käsillä. Päivittäin tulee paljon keikkaa ja ratkottavia asioita, joten työ on monipuolista ja vaihtelevaa. Nautin erityisesti ulkotöistä ja siitä, että työ on itsenäistä, Jalmari summaa työn hyviä puolia.

Jean-Pierre on samoilla linjoilla.

- Tylsää päivää ei ole. Työstä tekevät mielenkiintoisen ja vaihtelevan yllätyksellisyys ja lukemattomat ihmiset, joiden kanssa saa päivittäin olla tekemisissä. Omat kohteetkin ovat keskenään erilaisia. Jokainen päivä on uusi seikkailu, Jean-Pierre miettii.