
Arkea lahjoitti joulukorttirahat Hope ry:lle

Arkea lahjoittaa asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden joulukortteihin varatun rahasumman yhteensä 1 500 euroa Hope ry:lle. Lahjoitetuilla varoilla tuetaan vähävaraisia perheitä.
Hope toimii vapaaehtoisvoimin yhdessä yhteiseksi hyväksi. Yhdistys pyrkii lahjoitusten avulla tekemään todeksi unelmaa siitä, että lapsilla olisi Suomessa tasa-arvoisemmat mahdollisuudet hyvään arkeen. Hope jakaa vähävaraisille ja kriisin kokeneille perheille konkreettisia vaate- ja tavaralahjoituksia, sekä lapsille ja nuorille harrastustukea ja vapaa-ajan elämyksiä.
– Kuten kaikki tietävät epidemia on värittänyt voimakkaasti vuotta 2020. Epidemian vaikutukset koskettavat hyvin laajalti, mutta vaikeimmin jo entuudestaan hankalassa tilanteessa olevia. Tästä syystä haluamme tänä vuonna antaa tukemme Hope ry:lle, kertoo Arkean toimitusjohtaja Tuija Rompasaari-Salmi.
Arkean arvojen mukaisesti yhtiössä kannetaan vastuuta yritystoiminnan monella eri sektorilla. Yhtiölle erilaisten toimijoiden tukeminen paitsi joulun alla mutta myös mahdollisuuksien mukaan vuoden mittaan, on yksi tapa kantaa yhteiskunnallista vastuuta.