Siirry pääsisältöön
Arkea  >  Ajankohtaista  >  Jaana, puutarhuri

Jaana, puutarhuri

Arkealaiset

Ulkoalueiden hoito on tärkeä ja näkyvä osa kiinteistönhoitoa. Nurmialueiden leikkaamisen lisäksi vastaamme asiakkaidemme pensaiden ja istutusten hoidosta. Lisäksi turvallisen ja viihtyisän pihan ylläpitämiseksi tarjoamme neuvontapalvelua pihan kasvillisuuden valintaan, puiden leikkuuta ja kaatoa sekä viherrakennustöitä. Puutarhuri Jaana Lehtomäki on osa Arkean kiinteistönhoitopalveluita omalla osaamisellaan.

Kuka olet ja mitä teet?

– Tehtäväkenttääni kuuluvat kaikki kiinteistönhoidon viheralan työt. Neuvon ja opastan meidän väkeämme, esim. pensaiden leikkauksissa ja teen myös itse perustyötä. Lisäksi työhöni kuuluu kesäkukkaistutuksia, puiden kuntoinventointeja ja -tarkastuksia. Tarvittaessa muokkaan olemassa olevaa infraa ja voin antaa vinkkejä taimivalinnoille.
– Puut elävät kauan ja ovat kaupunkiympäristössä tärkeitä ilmalle. Ne ovat erityisen lähellä sydäntäni ja ajattelen että niistä pitäisi pitää erityistä huolta, jotta ne pysyisivät täällä pitkään meidän ilonamme.

Millaisia ominaisuuksia työsi vaatii?

– Kasvillisuus kasvaa kaikkialla samaan aikaan, joten pitää pystyä muodostamaan kokonaiskuva ja reagoimaan laaja-alaisesti. Työ edellyttää organisointikykyä ja tilannetajua. Pitää osata nähdä, mikä on kiireellisin kohde ja mikä on kasveille tärkeintä. Suunnittelutyö taas vaatii tiettyä silmää.
– Työssä pitää olla myös järjestelmällinen ja tarkka.

Mikä sinun koulutuksesi on?

– Olen käynyt maatalouskoulun sekä valmistunut puutarhuriksi. Lisäksi minulla on arboristin eli puidenhoitajan pätevyys.
– Etenkin arboristin työssä pitää hallita esimerkiksi kiipeilytekniikka ja kiipeily onkin tekniikkalaji, joka kehittyy jatkuvasti.

Millaista työkokemusta sinulla oli ennen Arkeaa?

– Olen ehtinyt urallani työskennellä monipuolisesti viheralalla. Olen aloittanut puutarha-alan urani kukkatarhalla. Lisäksi olen työskennellyt kolmen kuukauden ajan Hollannissa. Olen työskennellyt myös kuntien palveluksessa sekä yksityisessä että julkisomisteisessa viherrakennusyrityksessä. Olen tottunut työskentelemään itsenäisesti, mutta olen toiminut myös tiiminvetäjänä ja esimiehenä.

Millaiset vinkit annat kotipuutarhurille lokakuulle?

–    Syksyllä ajankohtaista on tiettyjen kasvien jakaminen ja perennoiden, esim. kuunliljojen, alasleikkaaminen. Alasleikkuu kannattaa tehdä, kun kasvit ovat kellastuneet, jolloin ravinteet ovat ehtineet siirtyä juureen.
–    Havuja yleensä istutetaan syksyllä. Myös havujen pienimuotoinen leikkaaminen tehdään syksyllä tai kevättalvella. Ns. vuotavia puita, esim. vaahtera, koivu, voidaan leikata syksylläkin ennen tuleentumista eli lepotilaan siirtymistä. Tuleentumisen tunnistaa siitä, että lehtivihreitä lähtee juureen ja lehdissä näkyy syksyn värit.
–    Myös marjapensaita voi leikata syksyllä tuleentumisen jälkeen ja pensasaitojen, esim. tuija-aitojen leikkaaminen sopii hyvin syksyyn.
–    Erilaiset istutustyöt, esimerkiksi puiden istutukset voi tehdä syksyllä. Myös kukkasipulien istuttaminen on ajankohtaista ennen pakkasia että ne ehtivät juurtua. Lokakuu on tälle hyvää aikaa.
–    Pihan kasveille ja nurmikolle kannattaa tehdä myös syyslannoitus. Sitten onkin vielä viimeiset nurmikon leikkuut sokerina pohjalla lehtien kerääminen.

 

Lue myös

Siivouspalvelut

Arkean siivoojien työkaveri Cobotti tehostaa imurointia ja pitää tekstiililattiat puhtaina

Lue lisää
Ekokompassin logo
Uutiset

Arkean kiinteistö- ja siivouspalvelut saivat Ekokompassi-ympäristösertifikaatin

Lue lisää
Turun tuomiokirkko ja jokiranta
Uutiset

Arkea sitoutuu vahvasti Turun kaupungin ilmastotyöhön

Lue lisää