
Oili, palveluohjaaja

Alun perin saavuin organisaatioon vuonna 2011. Hyvän työilmapiirin ja työtovereiden johdosta viihdyin ja erikoistuin siivouksen palveluohjaajaksi edellisen esimieheni ehdotuksesta.
Palveluohjaajan keskeisimpiä työtehtäviä ovat esimiehen ja siivoojan välisenä yhteyshenkilönä toimiminen, eri siivouskohteiden työntekijöiden ohjaaminen sekä siivoustyöt itsessään. Työhön ei todellakaan pääse kyllästymään. Jokainen päivä on erilainen, eikä tarkkaa sisältöä voi suunnitella ennakkoon. Muuttuviin tilanteisiin, esimerkiksi sijaisuuksiin, pitää reagoida nopeasti. Tällöin palvelun laatu ei kärsi ja asiakas pysyy tyytyväisenä.
Palveluohjaajalla onkin hyvä olla hieman ongelmanratkaisijan luonnetta. Ohjaustyö vaatii myös pelisilmää, sillä aina asioihin ei löydy selkeitä ratkaisumalleja, vaan pitää tilannekohtaisesti etsiä toimivia työskentelytapoja. Läpi työpäivän ollaan myös erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä, joten sosiaalisia taitoja tarvitaan.